Valtion omistajaohjaus vetoaa hallitukseen, että tuottavan omaisuuden myymistä harkittaisiin tarkkaan.
Valtion pörssisalkulla oli viime vuonna huima tuotto. Silti näyttää selvältä, että hallituksen suunnitelma omaisuuden tuomista tuotoista on jäämässä vajaaksi.
Source #YLE_fi

Yle Uutiset
Valtion omistajaohjaus vetoaa hallitukseen, että tuottavan omaisuuden myymistä harkittaisiin tarkkaan
Valtion pörssisalkulla oli viime vuonna huima tuotto. Silti näyttää selvältä, että hallituksen suunnitelma omaisuuden tuomista tuotoista on jäämässä vajaaksi.
Mosaiikin palasia tippui kadulle Kuopiossa – taideteos on vuodelta 1988.
Teoksen kunto tarkastettiin heti tapahtuneen jälkeen. Siinä löytyi lisää irtonaisia paloja.
Source #YLE_fi
Teoksen kunto tarkastettiin heti tapahtuneen jälkeen. Siinä löytyi lisää irtonaisia paloja.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Mosaiikin palasia tippui kadulle Kuopiossa – taideteos on vuodelta 1988
Teoksen kunto tarkastettiin heti tapahtuneen jälkeen. Siinä löytyi lisää irtonaisia paloja.
Metal Hammer rankkasi Nightwishin albumin 2020-luvun parhaiden joukkoon maailmassa.
Listalle ei kelpuutettu muita suomalaisia metallialbumeita. Ykköseksi arvioitiin Ghostin viimeisin levy.
Source #YLE_fi
Listalle ei kelpuutettu muita suomalaisia metallialbumeita. Ykköseksi arvioitiin Ghostin viimeisin levy.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Metal Hammer rankkasi Nightwishin albumin 2020-luvun parhaiden joukkoon maailmassa
Listalle ei kelpuutettu muita suomalaisia metallialbumeita. Ykköseksi arvioitiin Ghostin viimeisin levy.
Jonna Hakala näkee taas valoa sotealalla, eikä ole ainoa – lähihoitajaksi haki aiempaa isompi joukko nuoria.
Kevään yhteishaussa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon hakeneiden nuorten määrä kasvoi valtaosassa maakuntia. Huonot uutiset kuitenkin vaikuttavat.
Source #YLE_fi
Kevään yhteishaussa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon hakeneiden nuorten määrä kasvoi valtaosassa maakuntia. Huonot uutiset kuitenkin vaikuttavat.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Jonna Hakala näkee taas valoa sotealalla, eikä ole ainoa – lähihoitajaksi haki aiempaa isompi joukko nuoria
Kevään yhteishaussa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon hakeneiden nuorten määrä kasvoi valtaosassa maakuntia. Huonot uutiset kuitenkin vaikuttavat.
Mies varasti toisten posteja yli 20 vuoden ajan Suonenjoella – oikeudenkäynti alkoi.
Miestä syytetään tuhansien postilähetysten anastamisesta. Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta.
Source #YLE_fi
Miestä syytetään tuhansien postilähetysten anastamisesta. Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Mies varasti toisten posteja yli 20 vuoden ajan Suonenjoella – oikeudenkäynti alkoi
Miestä syytetään tuhansien postilähetysten anastamisesta. Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta.
На чем сэкономить миллиарды? Восемь экономистов рассказывают, что ждет экономику Финляндии.
Семь из восьми экономистов, ответивших на опрос Yle, считают, что пенсии нужно сократить или по-другому реформировать.
Source #YLE_ru

Новости
На чем сэкономить миллиарды? Восемь экономистов рассказывают, что ждет экономику Финляндии
Семь из восьми экономистов, ответивших на опрос Yle, считают, что пенсии нужно сократить или по-другому реформировать.
Kahdelle miehelle syyte taposta Oulun Kaukovainiolla.
Epäillyt miehet olivat lyöneet uhria teräaseella useita kertoja.
Source #YLE_fi
Epäillyt miehet olivat lyöneet uhria teräaseella useita kertoja.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Kahdelle miehelle syyte taposta Oulun Kaukovainiolla
Epäillyt miehet olivat lyöneet uhria teräaseella useita kertoja.
Finland welcomes US-Iran ceasefire; no immediate relief in fuel prices likely.
Share prices rose on the Helsinki Stock Exchange but energy stocks dipped. Experts warned that it could take a week or more before any decline in consumer petrol prices.
Source #YLE_eng

News
Finland welcomes US-Iran ceasefire; no immediate relief in fuel prices likely
Share prices rose on the Helsinki Stock Exchange but energy stocks dipped. Experts warned that it could take a week or more before any decline in consumer petrol prices.
Droonisotaa käydään myös maata pitkin – kaivosalan lappilaisyritys lähtee rakentamaan taistelurobottien alustoja.
Maadroonien asiantuntemus tulee Ukrainasta, jossa niitä käytetään rintamalla niin huoltoon kuin taistelutehtäviinkin.
Source #YLE_fi
Maadroonien asiantuntemus tulee Ukrainasta, jossa niitä käytetään rintamalla niin huoltoon kuin taistelutehtäviinkin.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Droonisotaa käydään myös maata pitkin – kaivosalan lappilaisyritys lähtee rakentamaan taistelurobottien alustoja
Maadroonien asiantuntemus tulee Ukrainasta, jossa niitä käytetään rintamalla niin huoltoon kuin taistelutehtäviinkin.
Hollolan pääsiäisjumalanpalveluksesta uutta tietoa: Kirkkoherra joutunut sairaalaan.
Kirkkoherra kertoo saaneensa sairauskohtauksen jumalanpalveluksen aikana. Hän on päässyt pois teho-osastolta tiistaina.
Source #YLE_fi
Kirkkoherra kertoo saaneensa sairauskohtauksen jumalanpalveluksen aikana. Hän on päässyt pois teho-osastolta tiistaina.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Hollolan pääsiäisjumalanpalveluksesta uutta tietoa: Kirkkoherra joutunut sairaalaan
Kirkkoherra kertoo saaneensa sairauskohtauksen jumalanpalveluksen aikana. Hän on päässyt pois teho-osastolta tiistaina.
OAJ:ltä jälleen uusi lakkovaroitus.
OAJ antoi lakkopäivänä uuden Metropoliaa koskevan lakkovaroituksen torstaille 23. huhtikuuta.
Source #YLE_fi
OAJ antoi lakkopäivänä uuden Metropoliaa koskevan lakkovaroituksen torstaille 23. huhtikuuta.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
OAJ:ltä jälleen uusi lakkovaroitus
OAJ antoi lakkopäivänä uuden Metropoliaa koskevan lakkovaroituksen torstaille 23. huhtikuuta.
Supo: Russia may be hacking your router.
"Everyone in Finland can improve network security by taking care of their own network devices," the Finnish Security and Intelligence Service (Supo) said.
Source #YLE_eng
"Everyone in Finland can improve network security by taking care of their own network devices," the Finnish Security and Intelligence Service (Supo) said.
Source #YLE_eng
News
Supo: Russia may be hacking your router
"Everyone in Finland can improve network security by taking care of their own network devices," the Finnish Security and Intelligence Service (Supo) said.
Poliisi kohtasi Kajaanissa henkilön, joka ei muistanut viime kuukausilta mitään – taustalta alkoi paljastua karu epäily.
Poliisi on saanut valmiiksi törkeää ihmiskauppaa koskevan esitutkinnan Kajaanissa. Asia siirtyy syyteharkintaan.
Source #YLE_fi
Poliisi on saanut valmiiksi törkeää ihmiskauppaa koskevan esitutkinnan Kajaanissa. Asia siirtyy syyteharkintaan.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Poliisi kohtasi Kajaanissa henkilön, joka ei muistanut viime kuukausilta mitään – taustalta alkoi paljastua karu epäily
Poliisi on saanut valmiiksi törkeää ihmiskauppaa koskevan esitutkinnan Kajaanissa. Asia siirtyy syyteharkintaan.
Yhä useammalla haudalla on jatkossa kierrätetty muistokivi – vaihtoehto on sekä edullinen että ekologinen.
Seurakunnille palautuvien hautojen mukana tuleville hautakiville etsitään uusiokäyttöä. Joensuussa kauneimpia kiviä tarjotaan hautapaikan lunastajille maksutta.
Source #YLE_fi
Seurakunnille palautuvien hautojen mukana tuleville hautakiville etsitään uusiokäyttöä. Joensuussa kauneimpia kiviä tarjotaan hautapaikan lunastajille maksutta.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Yhä useammalla haudalla on jatkossa kierrätetty muistokivi – vaihtoehto on sekä edullinen että ekologinen
Seurakunnille palautuvien hautojen mukana tuleville hautakiville etsitään uusiokäyttöä. Joensuussa kauneimpia kiviä tarjotaan hautapaikan lunastajille maksutta.
Lehti: Unkari tarjosi apua Iranille hakulaitehyökkäyksen jälkeen.
The Washington Post kirjoittaa, että Unkarin ja Iranin ulkoministerien puhelu herättää kiusallisia kysymyksiä Unkarin sitoutumisesta liittolaisiinsa.
Source #YLE_fi
The Washington Post kirjoittaa, että Unkarin ja Iranin ulkoministerien puhelu herättää kiusallisia kysymyksiä Unkarin sitoutumisesta liittolaisiinsa.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Lehti: Unkari tarjosi apua Iranille hakulaitehyökkäyksen jälkeen