Viikonloppuna kerätään taas havaintoja kevään etenemisestä - Kevätseuranta täyttää jo 50 vuotta.
Source #YLE_fi
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Viikonloppuna kerätään taas havaintoja kevään etenemisestä - Kevätseuranta täyttää jo 50 vuotta
Uutiset nopeasti ja luotettavasti.
Taloussanomat: Toivo Sukari kertoo ostaneensa Askon.
Maskun Kalustetalon perustaja sanoo aikovansa jatkaa Askon liiketoimintaa.
Source #YLE_fi
Maskun Kalustetalon perustaja sanoo aikovansa jatkaa Askon liiketoimintaa.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Taloussanomat: Toivo Sukari kertoo ostaneensa Askon
Maskun Kalustetalon perustaja sanoo aikovansa jatkaa Askon liiketoimintaa.
Ylen tiedot: Suosittu ravintola vahti työntekijöitä valvontakameroilla – omistajia epäillään törkeästä rikoksesta.
Rikoksesta epäilty omistajapariskunta sanoo, että ongelmissa on ollut kyse yritystoiminnan alkuvaikeuksista eikä rikosta ole tapahtunut. Yle tapasi epäillyn rikoksen uhrin.
Source #YLE_fi
Rikoksesta epäilty omistajapariskunta sanoo, että ongelmissa on ollut kyse yritystoiminnan alkuvaikeuksista eikä rikosta ole tapahtunut. Yle tapasi epäillyn rikoksen uhrin.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Ylen tiedot: Suosittu ravintola vahti työntekijöitä valvontakameroilla – omistajia epäillään törkeästä rikoksesta
Rikoksesta epäilty omistajapariskunta sanoo, että ongelmissa on ollut kyse yritystoiminnan alkuvaikeuksista eikä rikosta ole tapahtunut. Yle tapasi epäillyn rikoksen uhrin.
Päiväkodin työntekijä pahoinpideltiin Järvenpäässä.
Lapset olivat paikalla, kun työntekijän kimppuun hyökättiin.
Source #YLE_fi
Lapset olivat paikalla, kun työntekijän kimppuun hyökättiin.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Päiväkodin työntekijä pahoinpideltiin Järvenpäässä
Lapset olivat paikalla, kun työntekijän kimppuun hyökättiin.
Asta Lepän kolumni: Tarvitseeko lapsi VIP-lipun tullakseen onnelliseksi?.
Eriarvoisuus näkyy jo nyt rakenteina lasten elämässä, mutta tarvitseeko sitä suorastaan hieroa lapsen naamaan, Leppä kysyy.
Source #YLE_fi
Eriarvoisuus näkyy jo nyt rakenteina lasten elämässä, mutta tarvitseeko sitä suorastaan hieroa lapsen naamaan, Leppä kysyy.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Asta Lepän kolumni: Tarvitseeko lapsi VIP-lipun tullakseen onnelliseksi?
Eriarvoisuus näkyy jo nyt rakenteina lasten elämässä, mutta tarvitseeko sitä suorastaan hieroa lapsen naamaan, Leppä kysyy.
Takuu- ja kansaneläke pian yhteen? Monen maahanmuuttajan tulot putoaisivat.
Vähimmäiseläkettä, eli vajaata tuhatta euroa kuukaudessa, sai viime vuonna lähes 116 000 henkilöä. Heistä 19 081 oli maahanmuuttajataustaisia.
Source #YLE_fi
Vähimmäiseläkettä, eli vajaata tuhatta euroa kuukaudessa, sai viime vuonna lähes 116 000 henkilöä. Heistä 19 081 oli maahanmuuttajataustaisia.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Takuu- ja kansaneläke pian yhteen? Monen maahanmuuttajan tulot putoaisivat
Vähimmäiseläkettä, eli vajaata tuhatta euroa kuukaudessa, sai viime vuonna lähes 116 000 henkilöä. Heistä 19 081 oli maahanmuuttajataustaisia.
Yksi Suomen tunnetuimmista saunoista on auki viimeistä viikonloppua ennen pitkää remonttia.
Rauhaniemen kansankylpylää pyörittävä uimaseura odottaa Tampereen kaupungilta lupaa kylpylän viereen suunnitelluille tilapäisille, siirrettäville saunoille.
Source #YLE_fi
Rauhaniemen kansankylpylää pyörittävä uimaseura odottaa Tampereen kaupungilta lupaa kylpylän viereen suunnitelluille tilapäisille, siirrettäville saunoille.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Yksi Suomen tunnetuimmista saunoista on auki viimeistä viikonloppua ennen pitkää remonttia
Rauhaniemen kansankylpylää pyörittävä uimaseura odottaa Tampereen kaupungilta lupaa kylpylän viereen suunnitelluille tilapäisille, siirrettäville saunoille.
Tässä olympialaisten uutuuslajissa suomalaisetkin voisivat pärjätä, sanoo SM-kisajärjestäjä.
Suomalaisissa hiihtokeskuksissa on hyvät mahdollisuudet harrastaa vuorihiihtoa.
Source #YLE_fi
Suomalaisissa hiihtokeskuksissa on hyvät mahdollisuudet harrastaa vuorihiihtoa.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Tässä olympialaisten uutuuslajissa suomalaisetkin voisivat pärjätä, sanoo SM-kisajärjestäjä
Suomalaisissa hiihtokeskuksissa on hyvät mahdollisuudet harrastaa vuorihiihtoa.
Laihdutuslääke saattaa auttaa masennukseen ja ahdistukseenkin, kertoo tutkimus – kysyimme, muuttuuko hoito.
Tutkimuksen mukaan diabetes- ja laihdutuslääkkeet eivät aheuta itsetuhoisia ajatuksia. Päinvastoin ne vähentävät niitä.
Source #YLE_fi
Tutkimuksen mukaan diabetes- ja laihdutuslääkkeet eivät aheuta itsetuhoisia ajatuksia. Päinvastoin ne vähentävät niitä.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Laihdutuslääke saattaa auttaa masennukseen ja ahdistukseenkin, kertoo tutkimus – kysyimme, muuttuuko hoito
Tutkimuksen mukaan diabetes- ja laihdutuslääkkeet eivät aheuta itsetuhoisia ajatuksia. Päinvastoin ne vähentävät niitä.
Сканди-стиль до того, как он стал трендом: уникальные фото Туве Янссон.
Янссон одевалась элегантно и с выдумкой, опережая своё время. Её страсть к красоте проявилась не только в гардеробе, но и на страницах книг о муми-троллях.
Source #YLE_ru

Новости
Сканди-стиль до того, как он стал трендом: уникальные фото Туве Янссон
Янссон одевалась элегантно и с выдумкой, опережая своё время. Её страсть к красоте проявилась не только в гардеробе, но и на страницах книг о муми-троллях.
Nuori mies kuoli Ylöjärvellä aamuyöllä ajettuaan ulos tieltä.
Onnettomuus tapahtui Ylöjärven Metsätiellä noin puoli viiden aikaan aamulla.
Source #YLE_fi
Onnettomuus tapahtui Ylöjärven Metsätiellä noin puoli viiden aikaan aamulla.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Nuori mies kuoli Ylöjärvellä aamuyöllä ajettuaan ulos tieltä
Onnettomuus tapahtui Ylöjärven Metsätiellä noin puoli viiden aikaan aamulla.
Duudsonit ovat uudessa elokuvassaan tunteellisempia kuin koskaan.
Keski-ikäistyneet Duudsonit palaavat vuosien tauon jälkeen stunt-temppujen ja piilokamerasekoilujen pariin. Aitouden nimiin vannova ryhmä ei tekoälylle lämpene.
Source #YLE_fi
Keski-ikäistyneet Duudsonit palaavat vuosien tauon jälkeen stunt-temppujen ja piilokamerasekoilujen pariin. Aitouden nimiin vannova ryhmä ei tekoälylle lämpene.
Source #YLE_fi
Yle Uutiset
Duudsonit ovat uudessa elokuvassaan tunteellisempia kuin koskaan