Tänään on aika muistella hetki menetettyä itsenäisyyttä, aikaa ennen lännen valtaliiton globalistien tuhoamaa perustuslaillista Suomen tasavaltaa. Kaikki muutokset eivät ole kehitystä, vaikka usein niin väitetään.
Suomessa me tiedämme, että kaikki voisi olla paremmin eikä kansallinen tuhoutuminen uhkaisi, jos 90-luvulta puskettua, Koiviston konklaavista alkanutta ja erityisesti Niinistön junailemaa Suomen kansan ja alueen vallansiirtoa ylikansallisiin käsiin olisi päästetty tapahtumaan.
On itsenäisyyden muistopäivä.
Tänään valheen valtakunnan elitistien kokoontuessa globalismin agendojen julistamisen kekkereihin linnaan, toivokaamme, että se on perustuslaista ja valtiosäännöistä, kansallisesta moraalista piittaamattoman opportunistisen EU/NATO-jengin viimeinen kabbanaali linnassa. Seuraava olkoon maan- ja kansanpetoksiin syyllistyneille tyrmässä.
Taistelu suomalaisuuden pelastamiseksi, jopa Suomen itsenäistämiseksi uudestaan - suomalaisina patriootteina - jatkuu kunnes se on voitettu, totuus edellä! 🇫🇮🙏

💯125👍45👏14🤣12🙏11❤🔥9❤4🤡3😴3😢2🫡2
Ei tarvitse olla Nostradamus ennakoidakseen, että tähän mennään.
Ei tarvitse olla Einstein odottaakseen, että Pentagonin "Operaatio Atlanttisen Ratkaisun" suunnitelmat menee yhtä pieleen Suomessa kuin Libyassa, Syyriassa, Ukrainassa, Afganistanissa, Irakissa...
EU/NATO-Suomi julisti Venäjää vastaan taloussodan ja hävisi. Transatlantistit katkaisi diplomaattisuhteet ja menetti turvallisuuden, kun Naton hybridioperaatiot seuraavat toisiaan.
Itäraja on häpeällisesti suljettu. Jossain kulkee Venäjän punainen linja, jota he provosoivat - sen ylittääkseen - taistellakseen viimeiseen suomalaiseen.
Venäjän federaatio vetää pataan, jonka jälkeen voidaan vain toivoa nöyrästi, että suomalaisuudelle on mahdollisuudet Pohjois-Euroopan tulevaisuudessa.
Sokeat ja aivopestyt asiamiehet linnan juhlissa uskovat lännen ylivaltaan, mutta saavat tottua Venäjän rautaan.
Me patriootit pärjätään venäläisten kanssa, kuten olemme aina pärjänneet, mutta globalistien ahneus pysähtyy vain pysäyttämällä - Pietarin porteilla.

👍134💯21🤡12❤🔥10🤣8🙏2😴2🤮1
Ruotsissa sentään avoimesti myönnetään, että Naton vallankaappausta seurannut Yhdysvaltojen sanelema DCA-sopimus on perustuslain vastainen.... Ironista on, että Ruotsi niittasi oman itsenäisyytensä Pentagonissa Suomen itsenäisyyden muistopäivänä.
On tämä järkyttävää toimintaa.
https://mvlehti.net/2023/12/06/ruotsin-perustuslain-vastainen-miehityssopimus-allekirjoitettiin-pentagonissa-alueet-ja-tukikohdat-usan-asevoimien-kayttoon-dca-sopimuksella/

Uusi MV-Lehti
Ruotsin perustuslain vastainen miehityssopimus allekirjoitettiin Pentagonissa - Alueet ja tukikohdat USA:n asevoimien käyttöön…
Puolustusministerit Pål Jonson ja Lloyd Austin ovat allekirjoittaneet sotilaallisen DCA-sopimuksen, joka antaa Yhdysvalloille oikeuden käyttää ruotsalaisia sotilastukikohtia ja varastoida sotilasmateriaalia Ruotsissa. Ruotsin perustuslain vastaisen DCA-sopimuksen…
🤬94🤡15👍9🤣3❤1🤪1
Huomenta.
Reuters vääristelee taas tuttuun tapaansa. Länsimediat uutisoivat nyt keskuspropagandatoimiston väittämää totuutena:
"Ukraina sai EU:lta 480 000 ammusta vuonna 2023 luvatun miljoonan sijasta"
Niin, puolet kuulostaa paremmalta kuin totuudellinen alle kolmannes. Tosiasiassa lupaus miljoonasta ammuksesta annettiin EU:n toimesta vasta maaliskuun 2023 lopussa ja päätös oli toimittaa ammukset seuraavan 12 kuukauden aikana. Tosiasiassa maaliskuun jälkeen ammuksia on toimitettu ainoastaan 300 000 kappaletta ja lisää on vaikea toimittaa, koska varastot on loppu, ammuksia toimitetaan Israeliin ja tuotanto takkuaa.
Nyt Reuters laskee koko vuoden luvut eli myös ensimmäisen vuosineljänneksen aikana toimitetut eli kikkailee tilastoja paremmiksi EU:n kannalta. Tähän saakka kaikki uutiset on keskittyneet siihen, että pystyykö EU asettamassaan tavoitteessa maaliskuuhun 2024 mennessä, jota pidetään täysin epätodennäköisenä.
Fuck the AP&Reuters.
https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-03-19/eu-seeks-to-provide-1-million-shells-to-ukraine-over-12-months

Bloomberg.com
EU Seeks to Provide 1 Million Shells to Ukraine Over 12 Months
European Union member states reached an agreement that aims to provide Ukraine with 1 million rounds of artillery ammunition over the next year.
👍41😁14☃5😴5🤬1
Ajatukseni Suomen itsenäisyyspäivästä 2023. Sekoomuksen laajuutta ja määrää on vaikea hyväksyä, mutta sitä on mahdollista ymmärtää. Pääkirjoitukseni tänään:
https://mvlehti.net/2023/12/07/itsenaisyyspaivan-juhlinta-ja-mielenosoitukset-osoittivat-uusfasistisen-sekoomuksen-suomessa-paakirjoitus/
https://mvlehti.net/2023/12/07/itsenaisyyspaivan-juhlinta-ja-mielenosoitukset-osoittivat-uusfasistisen-sekoomuksen-suomessa-paakirjoitus/
Uusi MV-Lehti
Itsenäisyyspäivän juhlinta ja mielenosoitukset osoitti sekoomuksen syvyyden Suomessa | Pääkirjoitus - Uusi MV-Lehti
Suomen kansan, kielen, kulttuurin ja kansallisten etujen puolustajat, suomalaiset patriootit, pudistelivat päätään ja purivat hammastaan eilen vietetyn itsenäisyyden muistopäivän aikana. Linnan juhlissa tasavallan perustuslain repineet globalistit nostivat…
🤡32💯14👍11❤3🤣2🤯1😴1
Olen kuullut minulle useita kuukausia sitten lähetettyjen tietojen mukaan, että kyseessä on NATO:n hanke, johon kuuluu myös sotilasliiton palvelusväelle tehtävää asunto- ja tukikohdan rakentamista.
Valtamedia ei mainitse sellaisesta mitään, mutta esittää samalle paikalle perustetun hankkeen siviili-infrastruktuurin datakeskuksena.
Minulla ei ole tietoa tarpeeksi juttua varten, mutta ei tämä ole mitä väitetään, sen tiedostan jo tässä vaiheessa. Pidetään silmät ja korvat auki, ties vaikka ydinaseita... Kenties kybersodan keskus.

👍59🤡11👀11🙏7🤣7😱5🐳1
This media is not supported in your browser
VIEW IN TELEGRAM
BBC:n uutisissa vallitsee hyvä ja kunnioittava työilmapiiri studion sekä lähetyksen ohjaajien tai katsojien välillä... 😂
😁81🤣5👍2👻2💅1🆒1
MV:n aamutoimitus on mukava avata kääntämällä veistä globalistien haavoissa... Jotta, hyvät aamukahvit vaan Sanomataloon ja Pasilaan! ⚡️🇷🇺💪 - Koska se Venäjä taas romahtaakaan, ja mitä kommentoi Pekka Toveri? 😆
https://mvlehti.net/2023/12/08/putin-venajan-talouskasvu-35-vuonna-2023-talous-suurempi-kuin-ennen-ukrainan-konfliktia/
https://mvlehti.net/2023/12/08/putin-venajan-talouskasvu-35-vuonna-2023-talous-suurempi-kuin-ennen-ukrainan-konfliktia/
Uusi MV-Lehti
Putin: Venäjän talouskasvu 3,5% vuonna 2023 - Talous suurempi kuin ennen Ukrainan konfliktia - Uusi MV-Lehti
Venäjä on päihittänyt kaikki odotukset ja kasvanut Euroopan suurimmaksi taloudeksi. Talous on kasvanut maassa 3,2% vuoden 2023 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana ja kasvaa 3,5% vuoden loppuun mennessä, joka on yli Ukrainan konfliktia edeltäneen tason,…
👍104❤24👏10🤡8🤣7🌚1😴1
"Nato tuo turvaa!"
https://mvlehti.net/2023/12/08/jannitteet-eskaloituvat-arktisella-alueella-venajan-laivaston-komentaja/
https://mvlehti.net/2023/12/08/jannitteet-eskaloituvat-arktisella-alueella-venajan-laivaston-komentaja/
Uusi MV-Lehti
Jännitteet eskaloituvat Arktisella alueella Suomen liityttyä Natoon - Venäjän laivaston komentaja - Uusi MV-Lehti
Venäjä kokee kasvavan turvallisuusuhan arktisella alueella, maan laivaston komentaja, amiraali Nikolai Jevmenov, sanoi torstaina. Uhka liittyy erityisesti kasvavaan ulkomaiseen läsnäoloon alueella Suomen liityttyä Natoon, hän kertoi pohjoisen alueen tilannetta…
🤬61🤣8🤡5👍3😴3❤1
Erittäin mielenkiintoinen analyysi. Sisältää useita syventäviä yhtymäkohtia eilen kirjoittamaani pääkirjoitukseen. Ikävä kyllä patriotismin äänitorvena ja globalistien haastajana minulla ei ole mahdollisuutta vastaavaan tutkijan riippumattomuuteen, mutta arvostan! 🙏👍
https://mvlehti.net/2023/12/08/veriuhrimentaliteetti-nykyisen-politiikan-ja-itsesensuurin-kayttovoimana-kolumni/
https://mvlehti.net/2023/12/08/veriuhrimentaliteetti-nykyisen-politiikan-ja-itsesensuurin-kayttovoimana-kolumni/
Uusi MV-Lehti
Veriuhrimentaliteetti nykyisen politiikan ja itsesensuurin käyttövoimana | Kolumni - Uusi MV-Lehti
Mitä merkitystä on vaali- tai hallintoalueiden teknisillä järjestelyillä, jos ja kun ihmiset muodostavat kantansa selkäydintasolla ikiaikaisella veriuhrimentaliteetilla - laumamentaliteetin puitteissa - eikä älyllisellä analyysilla? Suomennoksen on kirjoittanut…
🔥33🤡8👍4⚡2
Juuri tulleen tiedon mukaan pääsen äänestämään Vladimir Putinia jatkokaudelle Venäjän federaation presidentiksi, 15.-17.3.2024! ⚡️🇷🇺💪
Kommentoin Putinin tänään perjantaina antamaa ilmoitusta ehdolle asettumisestaan RT-uutisten kansainvälisessä LIVE-lähetyksessä kello 16 Suomen aikaa. 😎
Kommentoin Putinin tänään perjantaina antamaa ilmoitusta ehdolle asettumisestaan RT-uutisten kansainvälisessä LIVE-lähetyksessä kello 16 Suomen aikaa. 😎
👍138❤26🫡21🤮12🤡5⚡2🤣2🎄2🤩1
Ukraina – ”Bridge too far” – Länsi-Eurooppa ja eskalointi Venäjää vastaan kaikkine seurauksineen jätetään muiden huoleksi, Yhdysvaltojen vahvistamisesti… RAND Corporationin strategian mukaan. Tämän ei pitäisi yllättää ketään.
https://mvlehti.net/2023/12/08/biden-paljasti-yhdysvaltojen-vetaneen-joukkojaan-euroopasta-naton-julistamia-toimia-ei-suoriteta/
https://mvlehti.net/2023/12/08/biden-paljasti-yhdysvaltojen-vetaneen-joukkojaan-euroopasta-naton-julistamia-toimia-ei-suoriteta/
Uusi MV-Lehti
Biden paljasti Yhdysvaltojen vetäneen joukkojaan Euroopasta - Naton julistamia toimia ei suoriteta - Uusi MV-Lehti
Moni on yllättänyt tiedoista, jotka selviää Joe Bidenin torstaina kongressille lähettämän kirjeestä, jonka mukaan noin 80 000 Yhdysvaltain sotilasta on tällä hetkellä sijoitettuna Eurooppaan pyrkiessään hillitsemään Venäjää Ukrainan konfliktin keskellä.
❤23👍21🤪8😴5🤣3🍾1
This media is not supported in your browser
VIEW IN TELEGRAM
Huomenta ja hyvää lauantain alkua... "News never ends". Maailmanpolitiikan suuri ottelu jatkukoon! 😊
😁76👍5☃2⚡2🤩2
Matkaa Lontooseen suunniteltiin kuukausia, mutta vain päivää ennen H-hetkeä, Saudi-Arabia ilmoitti, että kruununprinssillä on parempaa tekemistä - Putin tuli käymään pikavisiitillä. 😂🇷🇺⚡️🙏💪
https://mvlehti.net/2023/12/09/lontoo-huolissaan-saudi-arabian-johtaja-peruutti-matkansa-britanniaan-isannoidakseen-putinin-vierailua-riadissa/
https://mvlehti.net/2023/12/09/lontoo-huolissaan-saudi-arabian-johtaja-peruutti-matkansa-britanniaan-isannoidakseen-putinin-vierailua-riadissa/
Uusi MV-Lehti
Lontoo huolissaan: Saudi-Arabian johtaja peruutti matkansa Britanniaan isännöidäkseen Putinin vierailua Riadissa - Uusi MV-Lehti
Saudi-Arabia peruutti suunnitellun Mohammed bin Salmanin vierailun Lontoossa vain päivää aikaisemmin, isännöidäkseen sen sijasta Venäjän presidentti Vladimir Putinia Riadissa, The Financial Times raportoi hallituksen virkamiehiesten kertomiin tietoihin viitaten.
❤90👍55🤣16🏆7🤡6🤮4☃1
Kuinka kauan suomalaisten enemmistö aikoo pyöritellä silmiään? Totesin piikitysjonot nähtyäni, että "lampaat on menossa teuraaksi" - enkä heittänyt tietenkään huulta, 6.11.2023. Nyt Tilastokeskus kertoo, että ylikuolleisuus nousi ennätykseen samalla viikolla. Herätkää, vihdoinkin! 🤬
https://mvlehti.net/2023/12/09/koronarokotukset-alkoivat-6-11-2023-tilastokeskus-samalla-viikolla-alkoi-ennatyksellinen-suomalaisten-kuolleisuus/
https://mvlehti.net/2023/12/09/koronarokotukset-alkoivat-6-11-2023-tilastokeskus-samalla-viikolla-alkoi-ennatyksellinen-suomalaisten-kuolleisuus/
Uusi MV-Lehti
Koronarokotukset jatkuivat 6.11.2023 - Tilastokeskus: Samalla kasvoi ennätyksellinen suomalaisten kuolleisuus - Uusi MV-Lehti
Vuoden 2023 viikkojen 45–47 aikana kuolleiden määrä on Tilastokeskuksen mukaan ollut ennätyksellinen. Viikko 45 alkoi maanantaina 6. marraskuuta, samana päivänä, kun Suomessa aloitettiin syystalven mRNA-Covid-koronarokotukset, jotka johtivat laajasti uutisoituihin…
👌41🤬30🙈9👍8😢6🤪5😴2🔥1